Päihderiippuvuus
Päihderiippuvuus on kliinisesti todennettavissa oleva sairaus, joka vaikuttaa ihmisen fyysiseen, psyykkiseen, henkiseen ja sosiaaliseen olemukseen. Sairaus on pysyvä, ja hoitamattomana se voi johtaa ennenaikaiseen kuolemaan.
Riippuvuuden kehittyminen alkaa aina satunnaisesta päihteiden käytöstä. Kaikkeen päihteiden käyttöön liittyy riski tulla riippuvaiseksi.
Päihderiippuvuus ei ole kenenkään syy.
Sairastumisalttius päihderiippuvuuteen on perinnöllistä, mutta kuka tahansa voi sairastua. Riippuvuuden kehittymiseen vaikuttavat geneettisten tekijöiden lisäksi ympäristöön liittyvät tekijät sekä käytetty päihde.Päihderiippuvuus on sairaus, josta voi toipua.
Toipuminen tarkoittaa aina kokonaan päihteetöntä elämäntapaa.
Riippuvuussairaudelle on tunnusomaista oman ongelman kieltäminen. Hoitoon tulohetken motivaatio ei kuitenkaan vaikuta hoidon onnistumiseen. Tutkimuksissa on todettu, että hoitoon ohjatut toipuvat vähintään yhtä hyvin kuin vapaaehtoisesti hoitoon hakeutuneet.
Yhteisöllinen, vertaistukeen ja 12 askeleen toipumisohjelmaan perustuva Myllyhoito sopii hoidoksi kaikille kemiallisille riippuvuussairauksille.

