Päihderiippuvuus ja häpeä
Työskenneltyäni yli kymmenen vuotta päihdeklinikalla, olen tavannut ja keskustellut satojen päihdehoidossa olleiden alkoholistien ja narkomaanien kanssa. Minulle on syntynyt käsitys, että päihderiippuvuuteen liittyy vahvasti kokemus häpeän tunteesta. En ole tässä ajattelussani yksin, vaan monissa arvostetuissa tutkimuksissa liitetään häpeän tunne ja sen käsittely päihderiippuvuuteen. Erityisesti päihderiippuvaisten naisten häpeä korostuu huomattavan usein. Professori Diane Ray Davis selvitti lähes 200 alkoholismista toipuvan naisen kokemuksia merkittävistä toipumiseen liittyneistä tekijöistä. 82 % naisista kertoi häpeän käsittelyn olleen tärkeänä osana toipumisprosessissa (Alcoholism & Drug Abuse Weekly 2001, 13, 12, p.6). Muutkin tutkimukset tukevat tätä tietoa.
Häpeän tunne on usein este avun hakemiselle. En niinkään usko siihen, että päihderiippuvainen ei tunnistaisi omaa riippuvuuttaan, vaikka usein puhummekin sairauden kieltämisestä. Kieltäminen liittyy paljastumisen pelkoon ja sen taustalla lienee häpeä. Tästä seuraa se, että päihderiippuvuuden hoitoon tulee liittyä häpeän tunteen käsittely. Häpeä lamaannuttaa ja saa ihmisen vetäytymään kanssakäymisestä toisten kanssa.
Ranskalaisen kirjailijan Antoine de Saint-Exepéryn kirjan "Pikku prinssi" kuvaus pikku prinssin ja juopon kohtaamisesta kertoo osuvasti häpeän lamauttavasta voimasta ja sen liittymisestä päihteisiin:
"Seuraavalla tähdellä asui Juoppo. Niin lyhyt kuin tämä vierailu olikin, teki se kuitenkin pikku prinssin hyvin alakuloiseksi:
- Mitä sinä teet? hän kysyi Juopolta, jonka tapasi istumasta hiljaisuudessa, edessään kokoelma tyhjiä ja täysinäisiä pulloja.
- Juon, vastasi Juoppo synkän näköisenä.
- Miksi sinä juot? kysyi pikku prinssi.
- Unohtaakseni, vastasi Juoppo.
- Unohtaaksesi mitä? kysyi pikku prinssi, jonka jo kävi sääliksi miestä.
- Unohtaakseni, että häpeän, tunnusti Juoppo pää painuksissa.
- Mitä sitten häpeät? tiedusteli pikku prinssi, joka olisi halunnut auttaa häntä.
- Häpeän, että juon, sanoi Juoppo sulkeutuen sitten lopulliseen sanattomuuteen."
Häpeän tunne
Sana häpeä määritellään nykysuomen sanakirjassa ihmisen teosta nousevaksi tunnetilaksi. Häpeän tunteen liittäminen tekoon voi antaa väärän viestin häpeän kokemuksesta. Tällöin häpeään liittyvä tärkeä ulottuvuus, ihmisen sisältä nouseva häpeän tunne, jää käsittelemättä. Sen perustana on ihmisen käsitys omasta itsestään ja siitä, millaiseksi hän tuntee itsensä suhteessa muihin. Häpeän syntyä tutkineiden psykoanalyytikkojen Pentti Ikosen ja Eero Rechardtin mukaan häpeä onkin reaktio kunnioittavan vastavuoroisuuden puutteeseen.
Varhainen häpeän kokemus voi rakentaa ihmisen ajatusta itsestään koko elämän ajaksi. Häpeävä ihminen ruokkii omaa kielteistä käsitystä itsestään. Häpeä koskettaa ihmistä hyvin kokonaisvaltaisesti ja sen seurauksena hän voi pyydellä anteeksi koko olemistaan. Häpeää pidetään tunteena, jossa ihminen peilaa itseään erityisesti suhteessa muihin. Jossain mielessä häpeän tunne on kuitenkin vielä kokonaisvaltaisempi. Häpeän lähtökohtana on perimmältään käsitys omasta itsestä suhteessa itseen. Saksan kielessä ajatus avautuu vielä selkeämmin: "Ich schäme mich vor mir selbst." (Minä häpeän itseäni itseni edessä).
Häpeän tunne ei synny päihderiippuvuudesta johtuen. Ihmisten elämässä häpeän kokemuksen taustalla on jo pitkään esiintynyt alemmuuden ja arvottomuuden tunne. Se ei ole riippuvainen ihmisen yhteiskunnallisesta asemasta. Hyvässä asemassa oleva voi kokea yhtä lailla häpeää kuin vähempiosainen. Päihteiden käyttö sen sijaan lisää häpeän tunnetta. Paradoksi onkin siinä, että päihteitä käytetään usein häpeän tunteen turruttamiseksi, mutta käytön seurauksena tunne vain voimistuu.
Syyllisyys ja häpeä
Syyllisyyden tunne sekoitetaan usein häpeän tunteeseen. Ero on kuitenkin olemassa: syyllisyys koskee jotakin tekoa tai tekemättä jättämistä ja häpeän tunne koko ihmistä. Eräs potilas kuvasi sattuvasti häpeän ja syyllisyyden eroa: ”Syyllisyys on sitä, että teen väärin; häpeä taas sitä, että olen väärä."
Syyllisyyden tunteen voidaan sanoa olevan aktiivinen tunne. Syyllisyydessä on mahdollisuus muutokseen ja korjaamiseen, toisin kuin häpeässä, joka perustuu identiteettiin. Tästä syystä häpeää ei voi pyytää anteeksi ja tunteena se on passiivinen.
Syyllisyyden ja häpeän erottaminen on tärkeää, sillä hoidossa päihderiippuvainen joutuu käsittelemään molempia tunteita. Menneisyyden tarkastelu johtaa väistämättä syyllisyyden tunteisiin. Oman syyllisyyden kohtaaminen vaatii häpeän tunteen kohtaamista ja selvittämistä, vasta sen jälkeen ihminen pystyy ja jaksaa kohdata oman syyllisyytensä.
Häpeäkompassi
Häpeän kokemus ihmistä lamaannuttavana tunteena perustuu kuitenkin ennen kaikkea sen sosiaaliseen luonteeseen. Juuri tästä syystä se estää avun pyytämisen. Häpeän käsittely rakentavalla tavalla tuntuu vaikealta, sillä se liittyy omaan identiteettiin.
Ihminen reagoi häpeän tunteeseen erilaisilla tavoilla. Professori Donald L. Nathanson on rakentanut mielenkiintoisen häpeäkompassin, jolla hän kuvaa ihmisen käyttäytymismekanismia häpeän tunteessa. Nathansonin mukaan ihmisten käyttäytymismalli tunnistetun tai tunnistamattoman häpeän kohtaamisessa voidaan jakaa karkeasti neljään eri tapaan. Kaikki tavat ovat tunnistettavissa myös päihderiippuvuuteen sairastuneen elämässä.
Pohjoinen napa - Vetäytyminen - on häpeävän ehkä yleisin tapa toimia sosiaalisissa suhteissa. Moni alkoholisti kuvaa hoidossa viime aikaista juomistaan yksinäisenä tapahtumana. Alkuaikojen sosiaalisesta juomisesta on vetäydytty Pikku prinssi -kirjan juopon tapaan yksinäisyyteen. Vetäytyminen saattaa helpottaa häpeän tunnetta, mutta samalla siitä tulee tapa, jota häpeävä käyttää yhä uudestaan ja menettää yhä enemmän yhteyttä toisiin ihmisiin.
Eteläinen napa - Välttäminen - kertoo ihmisen sangen normaalista tavasta olla kanssakäymisessä toisten kanssa. Ihminen haluaa näyttää hyvältä ja menestyvältä, mutta välttää tuomasta esiin sisäisen häpeänsä niissä asioissa, joissa kokee alemmuutta. Nathansonin mukaan välttämisen napa viestittää toivetta: katso sinne, minne haluan sinun katsovan. Ihminen ajattelee olevansa hyväksytty vain onnistuneena ja siksi ei itsekään uskalla päästää itseään kosketukseen omien todellisten tunteidensa kanssa. Koska tällaiset tunteet kuitenkin ovat olemassa, ihminen peittää ne mm. alkoholilla tai muilla päihteillä.
Itäisessä navassa - Hyökkääminen itseä vastaan - puhutaan masokistisesta ajattelusta itseä kohtaan. Siinä tilanteessa ihminen kuulee ja hyväksyy vain itseään koskevat kielteiset arviot. Hän alistuu niiden edessä ja alkaa vihata itseään. Päihderiippuvuudessa tämä on varsin yleistä. Sairauden oireet ovat sangen usein halveksittavia ja lisäävät häpeän tunnetta. Elämänpessimismi saattaa pohjautua ihmisen aikaisempiin kokemuksiin, esimerkiksi joihinkin toistuviin tilanteisiin hänen lapsuudestaan, mutta päihteiden käyttö lisää epäonnistumisen kokemuksia.
Läntinen napa - Hyökkääminen muita vastaan - on keino käsitellä omaa huonommuuden tunnetta heikentämällä muita. Tässäkin tapauksessa ihminen salaa häpeänsä ja pyrkii muiden ihmisten yläpuolelle. Hyökkääminen muita vastaan johtaa usein narsismiin, mikä on häpeän yksi ilmenemismuoto. Muita vastaan hyökätään mm. älyllistämisellä ja sarkasmilla, joilla kipeä tunne siirretään toiseen. Paha ja lika siirretään itsen ulkopuolelle ja siitä voidaan puhdistautua panemalla toiset kokemaan häpeä. Toisia leimataan arvottomiksi, ettei oma arvottomuus valtaisi mieltä niin useasti. Hyökkääminen muita vastaan kuuluu myös päihderiippuvuuteen sairastuneen käyttäytymismalleihin. Se on tuttua monen läheisen kokemusmaailmassa.
Häpeän käsittely ja häpeästä toipuminen
Häpeä näyttäytyy elävässä elämässä monikasvoisesti, monella eri tavalla. Se pitää sisällään mm. nolostumisen, erilaisuuden, pelon, jännittämisen, vetäytymisen, arvottomuuden tunteen, epämukavan olon, kelpaamattomuuden, turvattomuuden, itsevarmuuden puutteen, torjutuksi ja hylätyksi tulemisen, halun vajota maan alle. Näissä tunteissa on eroteltava ihmisen luonnollinen epävarmuus uusissa tilanteissa. Kun puhun lamaannuttavasta tai myrkyllisestä häpeästä, tarkoitan sitä sananmukaisesti. Tällainen häpeä ei pidä sisällään lievää jännitystä vaan estää luonnollisen kanssakäymisen toisten ihmisten kanssa. Vasta näissä tapauksissa tarvitsee puhua häpeän välttämättömästä käsittelystä. Toipuminen edellyttää sitä, sillä toipumisen parhaana tukena on kanssakäyminen toisten päihderiippuvaisten kanssa.
Ihminen asemoi omaa itseään suhteessa muihin vastavuoroisuuden kokemuksilla. Tutkijat kertovat häpeän synnyn johtuvan kunnioittavan vastavuoroisuuden puutteesta ja siitä seuranneesta arvottomuuden tunteesta. Häpeän ja alkoholismin tutkija Ronald Potter-Efron sanoo häpeän alkavan parantua tullessaan paljastetuksi turvallisessa ympäristössä. Toipumisen edellytyksenä on rakentaa turvallinen ja ihmisen arvokkuutta kunnioittava ilmapiiri. Oma kokemukseni on, että vertaistyöskentelyä korostava ilmapiiri auttaa jo merkittävästi. Kokemusten jakaminen ja yhteisten piirteiden löytyminen auttavat ihmisiä avautumaan ja löytämään itsestään arvokkuuden rippeitä. Korjaavat kokemukset ovat tärkeitä ja niitä hoidossa oleva voi saada, mikäli hänen vahvat ominaisuutensa nähdään. Myös sairauskäsitys vähentää päihteiden käytön tuottamaa häpeää. Häpeän tunteeseen auttaa myös se, että muiden tai itsensä rakentamien vaatimusten takaa näkee oman elämänsä oikean kokoisena.
On tietenkin selvää, ettei päihdehoidon aikana pystytä käsittelemään perusteellisesti häpeää. Syvä myrkyllinen häpeäkokemus vaatii pitkäaikaista ammatillista käsittelyä. Suomalaisten häpeätutkijoiden Ikosen ja Rechardtin mukaan häpeän koteloituminen pysäyttää analyyttisen prosessin tai estää sen käynnistymisen. Sen puheeksi ottaminen vapaan ja rauhallisen tarkkaavuuden ilmapiirissä psykoanalyyttisessä tilanteessa helpottaa ja avaa lukkiutumia. Se antaa liikkumatilaa, mikä ei aiemmin ollut mahdollista. Päihdehoidossa on kuitenkin tärkeää häpeäkokemuksen ja sen tuottaman puolustusmekanismin näkeminen. Sairautensa kieltävä, häpeävä päihderiippuvainen käyttäytyy usein juuri päinvastoin kuin sisimmässään haluaisi. Itsetunnoltaan horjuva ihminen pelkää ja toisaalta tarvitsee läheisyyttä yli kaiken. Häpeän muurin takaa löytyy apua tarvitseva ihminen.
perheterapeutti, psykoterapeutti Jorma Vrtanen, Kalliolan Nurmijärven klinikka
Kirjallisuutta:
Malinen, Ben: Häpeän monet kasvot, 2003
Tangney, June Price & Dearing, Ronda L.: Shame and guilt, 2002
Kettunen, Paavo: Suomalainen rippi, 1999
Potter-Efron, Ronald: Shame, guilt and alcoholism, 1995
Ikonen, Pentti & Rechardt, Eero: Thanatos, häpeä ja muita tutkielmia, 1994
Siltala, Juha: Miehen kunnia, 1994
Bradshaw, John: Healing the shame that binds you, 1988