Motivoiva kriisi - muutosvoima uuteen

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan PDFTulostaSähköposti

 
Ihmisen on vaikea lähteä muuttumaan, sillä muutos tarkoittaa aina luopumista jostakin. Luopuminen on epämiellyttävää. Päihdehaitoista kärsivä ihminen on luonut miellyttävän, suorastaan rakastavan suhteen päihteeseen eikä halua keskustella sen tuomista haitoista. Hän kieltää haittojen johtuvan päihteistä. Hänen mielestään haitat johtuvat aina jostain muusta. Vasta kun päihdehaitoista kärsivä havahtuu huomaamaan haittojen todellisen syyn, hän alkaa ajatella asiaa toisesta näkökulmasta.
 
Päihdehaitat tulevat ihmiselle, jolla on tiivis tunnesuhde alkoholiin. Tätä voidaan kutsua tunneriippuvuudeksi. Ihminen tottuu vähitellen manipuloimaan tunteitaan päihteillä ja menettää kykynsä muuttaa tunnekokemuksia ilman niitä.

Tunteiden muuttamisesta toistamispakoksi

 
Terve ihminen muuttaa tunteensa käyttämällä neljää peruskeinoa:
 
  1. Liikunta ja raitis ilma.
  2. Kulttuuri: Ihminen on vuosisatojen ajan muuttanut tunteita ja saanut elämyksiä kulttuurin avulla – musiikki, teatteri, kirjallisuus, taide jne. – ovat antaneet ihmiselle peilejä tunteista ja hyviä elämyksiä.
  3. Ystävät – ihmiselle on tärkeää tuntea kuuluvansa johonkin ja saavansa jakaa asioita toisille. Lisäksi ihminen tarvitsee sylin, jossa voi turvallisesti itkeä murheensa.
  4. Elämän perusfilosofia: mieli, tarkoitus, hiljentyminen ja mietiskely ovat myös terveen elämän edellytyksiä.
 
Kemialliset aineet - alkoholi, psyykelääkkeet ym. - muuttavat tunteita vaivattomasti ja nopeasti.  Ihmisen ekologiseen käyttäytymiseen kuuluu vaiva-mielihyvä-ketju. Kemialliset aineet muuttavat ekologisen ketjun vaivaton-mielihyvä-ketjuksi.  Aivoissa tapahtuu vähitellen oppimista, joka syvenee tavaksi ja lopulta toistamispakoksi, riippuvuudeksi eli addiktioksi.

Napakan välittävä asenne auttaa päihderiippuvaista ja lähiyhteisöä

 
Addiktiosta irrottautuminen vaati voimakkaan kriisin, josta motivaatio elämäntavan muutokseen saadaan. Kutsun tätä motivoivaksi kriisiksi, joka on perusta muutostyölle. Kriisistä syntyy muutoshalu, jonka tulee johtaa muutostoimintaan ja sitä kautta uuteen tapaan toimia.  Muutokseen tähtäävän toiminnan tulee tapahtua yhdessä toisten kanssa ja toisilta apua saaden. Ongelma on, että päihderiippuvuuteen sairastuvat usein tunne-elämältään herkät, älykkäät ja jääräpäiset ihmiset, jotka ilmoittavat että toisten apua ei tarvita: ”Kyllä mä ite hoidan ongelmani.” Tämä asenne johtaa uusiutuvaan kriisiin ja tauti syvenee.
 
Me myllyhoitajat autamme lähiyhteisöjä toteuttamaan motivoivia kriisejä hellästi välittävällä, mutta napapakalla tavalla. Kehitämme työyhteisöjä työstämään hoitoonohjausprosesseja niin, että muutoshalu muuttuu myös toiminnaksi eikä vain lupauksiksi. Samalla tavalla yritämme auttaa perheitä perheinterventioiden ja läheiskurssien avulla muutokseen.
 
Ihminen ei ole vastuussa sairastumisestaan, mutta hän on ehdottomasti vastuussa toipumisestaan. Aikuinen ihminen kantaa vastuun omasta kuntoutumisestaan. Se on haastava ja mielenkiintoinen projekti elämäntapasairauden ja aivojen oikosulun taudissa. Koulutuksen avulla, sekä päihteitä käyttävä että hänen lähiyhteisönsä, voivat oppia uuden tavan toimia.
 
elämäntavan muutoskouluttaja Matti Nokela, Aavekonsultit Oy

© Myllyhoitoyhdistys ry | PL 94 (Neulomotie 5), 16301 Orimattila | puh. (03) 884 840 | fax. (03) 884 8479 |
Tekninen toteutus - Kotimaa-Yhtiöt / verkkopalvelut
Suurenna tekstiä Oletuskoko Pienennä tekstiä