Katkaisun ja kuukauden myllyhoidollisen kuntoutuksen jälkeinen hoito on loppuelämän mittainen matka. Päihderiippuvuussairaus vaatii pitkän jälkihoidon. Sanon sitä pitkäksi elämäntavan muutostyöksi…

 

Sairautena päihderiippuvuus on aivojen oppima väärä toimintatapa, josta on tullut harhavietti ja pakkomielle. Addiktio korvaa syömisen, läheisyyden ja turvallisuuden sekä hoivaamisen tarpeet ja ohittaa ne. Kansanomaisesti sanottuna taudin tottumuksesta ja toistosta toivutaan samoilla menetelmillä, joilla tauti on hankittu eli tottumuksella ja toistolla. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta toipumisen mahdollisuus on aina olemassa. Toivotonta tapausta ei ole, vaikka toipuminen vaatiikin totista työtä ja toisten tukea.

 

 

Hoidon jälkeen on aluksi opittava arki ilman pakoa päihteeseen. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kotimatkalla ei poiketakaan pubiin. Tässä auttaa selvä ohjelma, jonka mukaan pubin tilalle tulee vertaisryhmä tai jälkihoitoryhmä - mieluummin molemmat eri päivinä. Jossakin sanotaan, että oikea määrä ryhmiä noudattelee mallia ”90 päivää 90 ryhmää”. Toisaalta olen kuullut sanottavan, että ensimmäisen puolen vuoden aikana hoidon jälkeen tulisi käydä yhtä usein vertaisryhmässä, jälkihoitoryhmässä, yksilöterapiassa tai ”kummikahvilla” kuin kävi juomassa. Jos päihteitä käytti päivittäin, ryhmissä pitäisi käydä myös päivittäin jne. Aivot oppivat uutta harjoittelemalla. Harjoitus tekee mestarin. Tottumus tekee rutiinin.

 

 

Toiseksi on opittava työskentelemään tunteiden kanssa. On opittava kohtaamaan tunteet ja reagoitava niihin uudella tavalla: Kun suutun, en lähde juomaan, vaan puhun kiukun ulos ja käsittelen sen. Kun iloitsen ja elämässä menee hyvin, opin antamaan palkinnon itselleni enkä päihteille. Jaan ilon toisten kanssa, voin vaikka syödä hyvin tai nauttia jäätelöstä. On opittava reagoimaan tunteisiin terveesti.

 

Päihderiippuvuuteen sairastuvat yleensä herkät ihmiset ja siksi heidän on opittava terveitä suojautumiskeinoja hankaliin tilanteisiin. Helpointa on oppia ottamaan etäisyyttä ja välttää riitatilanteita. Se ei ole aina mahdollista ja siksi on opittava myös riitelemään raittiina. Tunteiden ja puolustusmekanismien oppiminen on mielenkiintoinen ja hyvä oppikurssi. Työssä siihen voi koulutusmielessä käyttää työnohjausta ja kotiasioissa perheryhmää tai perheterapiaa.

 

 

Liikunta ja happi ovat hyviä välineitä saada kehon kiukut muuttumaan hyviksi tunteiksi. Maratonia ei tarvitse juosta, vaan reipas tunnin kävely päivittäin riittää mainiosti.

 

Sosiaalinen ympäristö ja ystävät ovat tärkeitä voiman ja tuen lähteitä. Ympärille on hyvä kerätä raittiita tai melko raittiita ihmisiä, jotka ymmärtävät aloittelijan uuden raittiin elämäntavan ja haluavat tukea sitä. On hyvä jakaa ihmisille ilot ja surut ilman päihteitä. Toipuja tarvitsee turvallisen sylin, josta saa lohdutusta ja kannustusta. Sylin voi tarjota toinen ihminen tai ”kotiryhmä”.

 

Perusarvot on hyvä järjestellä uudelleen. Etusijalle asettuu terve elämä ja kiitollisuus, taka-alalle ”kuningas alkoholi”, joka juodessa oli kaiken antaja ja arvokkain suhde - salarakas. Ero salarakkaasta vaatii surutyön, joka vie aikansa.

 

Uusi elämä vaatii vuoden verran tiukkaa työtä ja vähitellen arki alkaa sujua. Huomamme, että elämä ja oma ajattelu uudistuvat täysin. Elämästä tulee elämisen arvoista.