Minnesota-mallista hyviä tuloksia

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan PDFTulostaSähköposti

 
Toipuakseen hyvin päihdepotilas tarvitsee hoitoa henkilökohtaisesti ja ryhmässä sekä AA:n tai NA:n jälkihoitona. Nämä ulottuvuudet sisältävä Minnesota-malli onkin tehokkain päihdehoidossa. Erään yhdysvaltalaisen jälkiseurantana tehdyn tutkimuksen mukaan (myös omaiset haastateltiin) 53 % hoidetuista päihderiippuvaisista oli raittiina vuoden hoidon jälkeen ja lisäksi 35 % vähensi käyttöä vuoden aikana. Kyselyn mukaan 70-80 %:lla parantuivat perhe- ja ystävyyssuhteet, työtilanne ja yleinen ongelmien ratkaisukyky.

Päihdesairas tarvitsee myös jälkihoidon

 
Koska päihderiippuvuus on krooninen sairaus, potilas tarvitsee myös jälkihoitoa. Tätä tarjoavat 12 askeleen ohjelmat, kuten Nimettömät Alkoholistit ja Nimettömät Narkomaanit. On todettu, että osallistuminen AA:n tai NA:n vertaistukeen perustuviin ryhmiin sekä niiden käyttö ammattimaisen hoidon osana vähentävät potilaan retkahduksia ja edesauttavat toipumista. Vertaistuki onkin olennainen osa Minnesota-mallia ja siksi se on osoittautunut kaikkein toimivimmaksi hoidolliseksi lähestymistavaksi. Joissain hoitomuodoissa siihen on myös yhdistetty käyttäytymisterapiaa. Myös 12 askeleen hengellinen ulottuvuus on tärkeä, sillä uskominen ihmistä korkeampaan voimaan vähentää retkahdusten vakavuutta.

Toipuminen on monimutkainen prosessi

 
Tutkijoiden ei ole helppo saada yksiselitteistä kuvaa päihdepotilaan toipumisesta. Olisi kuitenkin tärkeää osata auttaa ihmisiä parhaiten. Täytyisi saada selville, mitä palveluja päihdepotilas tarvitsee toipuakseen hyvin. Kuinka pitkän hoitoajan? Entä farmakologinen puoli? Mikä on kunkin hoidollisen lähestymistavan vaikutus pitemmän päälle? Pysyvä raittius on tietysti hoidon tavoite, mutta raitistuminenkaan ei välttämättä muuta ihmistä ympäristön kannalta ihanteelliseksi. Työllistyminen, ongelmattomuus viranomaisten, kuten poliisin suhteen, terveydenhoito, yleinen elämänlaatu ja psykososiaalinen puoli ovat myös tärkeitä. Vaikeudet perheen tai yhteiskunnan kanssa saattavat jatkua raittiillakin. Toisaalta retkahtelevakin alkoholisti saattaa kuitenkin koko ajan edetä toipumisessaan ja retkahdettuaankin palata toipumisen tielle. Samanaikaisesti hän voi hoitaa perhe- ja muita asioitaan yhä paremmin.

Hoito toimii, potilailla on toivoa ja se on yhteinen etumme

 
Yhdysvalloissa tehtyjen päihdeseurantatutkimusten mukaan hoito toimii hyvin. Erään tutkimuksen mukaan 40 % potilaista oli raittiina vuoden jälkeenpäin ja 33 % kaksi vuotta. 57 % oli raittiina kuusi kuukautta. Kuuden kuukauden raittius on todennäköisempää niillä, jotka olivat saaneet paljon erilaisia hoitopalveluita. Potilaskohtaiset syyt usein mainittu toipumista tutkittaessa. Riippuvuuden vakavuus, huono sosio-ekonominen tilanne ja psykiatriset sairaudet vaikeuttavat toipumista. Päihderiippuvuudesta toipumisella on inhimillisten arvojen lisäksi myös valtava taloudellinen merkitys sekä potilaalle itselleen, että muulle yhteiskunnalle. Hoito tulisi nähdä rahan säästäjänä eikä sen kuluttajana. Kalifornian osavaltio säästää jokaista hoitoon käytettyä dollaria kohti 7 dollaria terveys- ja sosiaalitoimen menoina. Koko Yhdysvallat käyttää päihdeongelman seurauksiin 240 miljardia dollaria vuosittain.
 

© Myllyhoitoyhdistys ry | PL 94 (Neulomotie 5), 16301 Orimattila | puh. (03) 884 840 | fax. (03) 884 8479 |
Tekninen toteutus - Kotimaa-Yhtiöt / verkkopalvelut
Suurenna tekstiä Oletuskoko Pienennä tekstiä