Mikä toimii kuntoutuksessa
Joukko EATA:n (European Association for the Treatment of Addiction) asiantuntijoita on koonnut laajaan tutkimukselliseen näyttöön perustuvan yhteenvedon päihderiippuvuuden kuntouttavasta hoidosta. Avainlöydökset osoittavat 20 tekijää, jotka toimivat päihdekuntoutuksessa.
- Kuntouttava hoito toimii
- Hoidon pitäisi olla helposti saatavilla
- "Heikkomotivaatio" ei saisi olla hoidon este
- Jos he eivät aluksi onnistu…
- Täysraittiudella ja kohtuukäytöllä on molemmilla paikkansa
- Lähestymistavan pitäisi heijastaa potilaan uskomuksia ja odotuksia
- Hoidon tulisi perustua yksilön tarpeisiin
- Hoidon pitäisi vahvistaa motivaatiota ja potilaan omia voimavaroja
- Hoidossa tulisi käsitellä vahingollisia asenteita ja uskomuksia
- Retkahduksen ehkäisy on tärkeä hoidon osa
- Hoidossa tulee huomioida myös muut kuin päihteiden aiheuttamat tilannetekijät
- Samanaikaiset psykiatriset häiriöt tulisi hoitaa integroidusti
- Kannustava ja samanaikaisesti vaikeat asiat kohtaava hoito on hedelmällisintä
- Potilaiden sitoutuminen hoitoon ja sen loppuun viemiseen pitäisi maksimoida
- Hoidon pituudella on merkitystä, mutta…
- Sekä laitos- että avohoidon ohjelmilla on paikkansa
- Lääkitys voi parantaa pitkän aikavälin tuloksia
- Itse hoitoryhmät ja ammattimainen jatkohoito parantavat tuloksia
- Hoitohenkilökunta on avaintekijä
- Hoitolaitoksen hyvät organisaatiostandardit ovat oleellisen tärkeitä
1. Kuntouttava hoito toimii
Tutkimuksesta saatu aineisto osoittaa, että kuntouttava alkoholi- ja huumeriippuvuuden hoito voi käynnistää uuden päihteettömän elämän. Todisteet osoittavat myös, että hoito voi auttaa parantamaan potilaan mielenterveyttä ja ruumiillista terveyttä, vähentää haittoja, edistää työllistymistä ja tehostaa yleistä sosiaalista toimivuutta. Se pienentää myös terveys- ja sosiaalipalveluiden kuormitusta sekä antaa merkittävää hyötyä potilaiden perheille ja läheisille. Kaiken kaikkiaan päihderiippuvuuden hoito näyttää olevan yhtä menestyksekästä kuin minkä tahansa kroonisen sairauden lääketieteellinen hoito sellaisissa sairauksissa kuten diabetes, verenpainetauti ja astma, ja hoidosta saatu taloudellinen säästö ylittää myös huomattavasti sen kustannukset. On kuitenkin oleellisen tärkeää, että ihmiset ohjataan oikean tyyppiseen hoitoon.
2. Hoidon pitäisi olla helposti saatavilla
Mitä vaikeampaa on päästä hoitoon ja mitä suuremmat hoitoon pääsyn esteet ovat, sitä suurempi osa ihmisistä ”putoaa kelkasta” ennen hoidon alkua. Lisäksi, mitä pidempi viive arvioinnin ja sisään pääsyn välillä on, sitä epätodennäköisempää on, että ihminen pääsee aloittamaan hoidon ja että hoito tehoaa. Edellä mainitusta huolimatta tulee huolehtia siitä, että potilaat valmistellaan asianmukaisesti hoitoon ennen sen alkamista.
3. ”Heikko motivaatio” ei saisi olla hoidon este
Usein otaksutaan, että hoidon pitää olla onnistuakseen ”vapaaehtoista” ja että se tehoaa vain niihin, jotka ovat alusta pitäen hyvin motivoituneita. Itse asiassa tulokset eivät ole suhteessa ennen hoitoa vallinneisiin motivaation tasoihin, ja perheiden, työnantajien ja oikeuslaitoksen paine voi todellisuudessa voimistaa hoidon vaikutusta. On tarpeetonta ja vahingollista rajoittaa hoitoon pääsy vain niihin, joita pidetään motivoituneina ja valmiina muuttumaan. Motivaatiota muutokseen ja sen ylläpitämistä voidaan tehostaa hoidon avulla.
4. Jos he eivät aluksi onnistu…
Päihderiippuvuutta kuvataan usein ”uusiutuvaksi sairaudeksi”. Monet ihmiset, ehkä jopa enemmistö, retkahtavat saatuaan hoitoa, mutta edes usean aikaisemman ”epäonnistuneen” hoitojakson ei pitäisi olla este lisähoidolle. Monet tarvitsevat useita yrityksiä ennen kuin lopulta voittavat riippuvuutensa ja on olemassa todisteita siitä, että jopa näennäisen epäonnistunut hoitojakso voi auttaa henkilöä voittamaan riippuvuutensa pidemmällä aikavälillä.
5. Täysraittiudella ja kohtuukäytöllä on molemmilla paikkansa
Joillekin pienemmästä ongelmista kärsiville päihteen ns. hallittu käyttö voi olla sopiva hoidon päämäärä. Hallittu käyttö on kuitenkin harvoin pitemmän päälle kestävä tavoite sellaiselle henkilölle, joka on menettänyt päihteiden hallinnan. Näille ihmisille täysraittiuden tulisi olla lopullinen päämäärä. Tässäkin tapauksessa käytön vähentämiseen ja haittojen minimointiin tähtäävien palvelujen pitäisi olla saatavilla niille, jotka eivät ole valmiita, halukkaita tai kykeneviä saavuttamaan täysraittiutta.
6. Lähestymistavan pitäisi heijastaa potilaan uskomuksia ja odotuksi
Käytettävissä olevat todisteet osoittavat, ettei mikään tietty yksittäinen teoreettinen lähestymistapa anna sen tehokkaampaa hoitoa kuin jokin muu. Eräiden todisteiden mukaan jotkin tavat voivat olla yleisesti hiukan tehokkaampia tietyille potilastyypeille. Näyttäisi kuitenkin siltä, että kaikkein tärkein näkökohta tässä suhteessa on potilaan omat näkemykset ja uskomukset ja että nämä pitäisi ottaa huomioon hoidon eri tilanteissa.
7. Hoidon pitäisi perustua yksilön tarpeisiin
Hoidon tulisi perustua yksilöllisiin tarpeisiin, jotka arvioidaan selvästi yksilöstä ja hänen odotuksistaan käsin. Potilaat eivät ole tasapäinen ryhmä ja liian tiukasti normitettu, yksi koko sopii kaikille -lähestymistapa saattaa jopa pahentaa asioita. Ihmisten tarpeet saattavat muuttua hoidon aikana ja hoitosuunnitelmia pitää arvioida ja päivittää säännöllisesti.
8. Hoidon pitäisi pyrkiä vahvistamaan motivaatiota ja potilaan omia voimavaroja
Monien potilaiden yritykset voittaa päihderiippuvuutensa kariutuvat, koska heillä ei ole tarvittavaa motivaatiota saada aikaan ja ylläpitää vaadittavia muutoksia. Monilla myös usko omaan kykyyn muuttua on rajallinen, mikä saattaa heikentää onnistumista. Sekä motivaatiota että omia voimavaroja voidaan vahvistaa hoidon avulla ja niiden tulisi olla tärkeä osa hoito-ohjelmaa.
9. Hoidossa pitäisi käsitellä vahingollisia asenteita ja uskomuksia
Monilla potilailla on vahingollisia asenteita ja uskomuksia, jotka voivat käsittelemättöminä pitkän päälle heikentää toipumisen mahdollisuuksia. Yleisiä esimerkkejä ovat: ”En voi pitää hauskaa ilman käyttämistä.”, ”Minun täytyy käyttää selviytyäkseni elämässä.”, jne. Ongelmalliset asenteet tulisi ottaa esiin ja käsitellä potilasta kunnioittavalla tavalla.
10. Retkahduksen ehkäisy on tärkeä hoidon osa
Käytännön taitojen harjoittelu sellaisten tilanteiden välttämiseksi ja selvittämiseksi, jotka saattaisivat johtaa retkahdukseen, parantaa pitkän aikavälin tuloksia. Voi myös olla avuksi tutkia, miten potilas reagoisi retkahdukseen, jotta se ei tapahtuessaan johtaisi täysimittaiseen käyttöön. Retkahduksia ei kuitenkaan pitäisi tuoda esiin väistämättöminä riskeinä, jotka automaattisesti johtavat jatkuvaan päihteiden käyttöön.
11. Hoidossa tulee huomioida myös muut potilaan tilanteeseen vaikuttavat tekijät
Yhtä hyvin kuin keskitytään potilaan päihteen käyttöön, tulee hoitaa kaikki lääketieteelliset, psykologiset, sosiaaliset, ammatilliset ja oikeudelliset ongelmat, jotka muuten voivat lisätä retkahduksen mahdollisuutta. Kokonaisvaltaiseen arviointiin tulisi siksi kuulua kaikkien näiden alueiden tarkastelu. Hoidossa tulee ryhtyä toimiin sen varmistamiseksi, että jokainen havaittu ongelma käsitellään hoidon aikana, tai jos tarkoituksenmukaista, sen päätyttyä.
12. Samanaikaiset psykiatriset häiriöt tulisi hoitaa integroidusti
Samaan aikaan esiintyvät psykiatriset häiriöt ovat monilla riippuvaisilla yleisiä. Kokonaisvaltaisessa arvioinnissa pitäisi etsiä merkkejä mistä tahansa psykiatrisesta häiriöstä, ja jos sellainen löytyy, hoidon pitäisi kokonaisvaltaisella tavalla keskittyä sekä potilaan päihteenkäyttöön että mielenterveyden ongelmaan. Tarvittaessa pitäisi käyttää asiantuntevaa psykiatrista tukea.
13. Kannustava ja samanaikaisesti vaikeat asiat kohtaava hoito on hedelmällisintä
Suuri osa hoidosta oli ennen ohjaustavaltaan ankaralla tavalla konfrontoivaa. Vaikka onkin tärkeää välttää salakähmäistä yhteispeliä ja asettaa manipuloiva ja sopimaton käyttäytyminen kyseenalaiseksi, tutkimus osoittaa, että yksinomaan konfrontoiva ohjaustapa saattaa johtaa kuntoutuksen vastustukseen olla tehottomampaa kuin muutosmotivaation sisäistämiseen keskittyvät lähestymistavat. Oikeanlainen konfrontaatio osoittaa potilaalle erilaisen näkökulman tavalla, jonka hän voi hyväksyä.
14. Potilaiden hoitoon sitoutumisen ja hoidon loppuun viemisten määrä pitäisi maksimoida
Kesken jääneestä hoidosta on vain vähän hyötyä, ja ihmiset pitäisi saada jäämään hoitoon, ellei heidän osallistumisensa uhkaa heikentää muiden hoitotulosta. Potilaan tiivis sitoutuminen liittyy yleensä hoidon hyvään loppuun viemiseen ja hyviin pitkän aikavälin tuloksiin. Tiiviiseen sitoutumiseen vaikuttaviin tekijöihin kuuluvat selvät ja täsmälliset hoitosuunnitelmat, potilaiden ja terapeuttien väliset myönteiset suhteet, potilaiden vankka usko hoidon tehoon, laaja valikoima avustavia palveluita ja kuljetuksen järjestäminen niille, joilla on vaikeuksia tulla hoitoon.
15. Hoidon pituudella on merkitystä, mutta …
Yleensä ottaen, mitä kauemmin ihmiset pysyvät kosketuksissa ammattimaisiin palveluihin, sitä parempia heidän hoitotuloksensa ovat. Eräiden tutkimusten mukaan vaikuttaa siltä, että jos hoidon kokonaiskesto on vähemmän kuin 90 päivää, hoidosta on vain vähän hyötyä vakavissa huumeriippuvuuksissa. Kuitenkin lyhyelläkin puuttumisella voi olla vaikutusta, jos kyse on muusta kuin vakavasta riippuvuudesta. Lisäksi on yleensä taloudellisesti kannattavampaa jatkaa hoitojakson kokonaiskestoa intensiteetiltään vähenevillä jatkohoidoilla, kuin pitää ihmistä laitoshoidossa pidennettyjä jaksoja.
16. Sekä laitos- että avohoidon ohjelmilla on paikkansa
Jäsennetyt avohoito-ohjelmat voivat olla hyvin tehokkaita ja ehkä ensisijainen valinta monille ihmisille. On kuitenkin olemassa todisteita siitä, että majoitukseen sijoittaminen saattaa tuoda lisähyötyä potilasryhmille, joihin kuuluvat vakavammista riippuvuuksista kärsivät, kodittomat, tukea antamattomista kotioloista tulevat, sosiaalisesti eristäytyneet, sairaudesta kärsivät, psykiatrisesti häiriytyneet, vakavista persoonallisuuden häiriöistä kärsivät ja ne, jotka ovat aikaisemmin ”epäonnistuneet” avohoidossa.
17. Lääkitys voi parantaa pitkän aikavälin tuloksia
On olemassa todisteita siitä, että vaikka pelkästään lääkinnällisestä väliintulosta on vain vähän hyötyä, se voi täydentää kuntouttavaa hoitoa ja parantaa tuloksia. Mikäli potilaalla on samanaikaisia psykiatrisia häiriöitä, näiden sopiva lääkitseminen voi olla hoidon tuloksellisuuden kannalta ratkaisevan tärkeää.
18. Itsehoitoryhmät ja ammattimainen jatkohoito parantavat tuloksia
Intensiivihoitoa, olkoon se majoituksen sisältävää tai avotyyppistä, pitäisi seurata ammattimainen jatkuva jälkihoito. Ilman sitä hoito osoittautuu luultavasti arvoltaan rajalliseksi. Osallistuminen itsehoitoryhmiin voi merkittävästi parantaa hoidon tuloksia. Aktiivinen osallistuminen itsehoitoryhmiin (AA, NA, Al-Anon, jne.) lisää selvästi potilaiden hoidonjälkeistä selviytymistä, vaikkei sitä tulekaan pitää vaihtoehtona ammattimaiselle jatkohoidolle.
19. Hoitohenkilökunta on avaintekijä
Hoitohenkilökunta on keskeisessä asemassa hoidon onnistumiselle. Tutkimus osoittaa, että henkilökunnan pitäisi olla hyvin koulutettua, tarkkaan ohjattua, työhönsä luottavaa ja empaattista potilaitaan kohtaan. Korkealaatuinen henkilökunta pitää potilaisiin yllä hyviä suhteita sekä tukee ja ohjaa heitä tiiviisti. Sillä, onko ohjaajilla itsellään ollut päihdeongelmia, näyttää olevan vain vähän yhteyttä heidän ammatillisiin kykyihinsä. Kuitenkin on olemassa eräitä todisteita siitä, että kun hoitotiimiin kuuluu sekä riippuvuudesta toipuvia että sellaisia ohjaajia, joilla ei ole ollut päihdeongelmia, hoitotiimi voi toimia erittäin tehokkaasti.
20. Hyvät organisaatiostandardit ovat oleellisen tärkeitä
On tärkeää, että hoitopalvelulla on korkeat organisaatiostandardit. Jos koko organisaatio ja sen palvelut eivät toimi hyvin, se heijastuu myös toteutettavaan hoitoon. Heikot hoitopalvelut taas saavat todennäköisesti aikaan heikkoja tuloksia huolimatta siitä, miten pätevää henkilökunta on tai miten hyvin hoito-ohjelma on suunniteltu.