Etusivulle - Myllyhoidon logo

Päivä kerrallaan

Hei Leevi,
 
Mies tuli sairaalasta kolmen päivän jälkeen. Oli saanut joitakin pillereitä yhden viikon kuurin. Näyttää ottavan niitä ihan säännöllisesti lääkärin ohjeiden mukaan.
 
Hänen kotiintulonsa oli minulle vaikea. Yritin pitää neuvosi mielessäni ja jättää syyllistämättä. Tilanne oli ihan epäaito. Molemmat olimme kuin varpaillamme ja pälyilimme toisiamme syrjäsilmällä. Kun oli syöty ja istuttiin tv:n ääreen, tilanne helpottui ja nyt elämme päivän kerrallaan. Mies sai kahden viikon sairasloman näin alkuun ja sitä jatketaan tarpeen mukaan.  En ole pystynyt puhumaan hänelle vielä mistään vakavammasta asiasta. Enkä sellaisten puheiden aika ei olekaan nyt.
 
Menin neuvostasi myös ryhmiin. Olen miettinyt, että kun Al-Anon on maksuton ja vapaa yhteisö, ei haittaa vaikka osa jutuista meneekin yli hilseen. Eivät siinä ainakaan rahat kulu hukkaan. Al-Anonissa puhun avoimesti mitä mieleen juolahtaa. Siellähän ei kesken toisen puheenvuoron voi keskeyttää kysyäkseen asioita. Läheiskurssilla kysyminen oli minulle selvästi vaikeampaa. Sen huomasin, kun kysyit asiaa yhdessä kirjeessäsi. Mistähän se johtuu?
 
t. Eevi
 

 
Hei Eevi
 
Hyvältä kuulostaa. Pääsette nyt eteenpäin. Onnitteluni.
 
Toivon että voit nyt puhua miehesi kanssa hänen sairaalakäynnistään ja kysyä mitä lääkärit sanoivat. Mikäli hän siinä yhteydessä puhuu viinan käytöstä, ehdota hänelle Kuntomylly-kurssia. Hänen tarvitsee vain varata aika ja käydä kurssi. Se ei sido mihinkään. Miltä tämä kuulostaa?
 
Terveisin Leevi
 

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti