Etusivulle - Myllyhoidon logo

Pieniä ihmeitä!

Hei taas,
Läheiskurssilla kehotetaan käymään säännöllisesti myös Al-Anonissa. Kun puhut jaksamisestani, koen että osa jutuista menee ihan yli ja mietin, onko niistä minulle mitään hyötyä eli jäävätkö ne kuitenkin johonkin vaikuttamaan ja tulevat ehkä väärässäkin tilanteessa ulos suusta. Että jos sitä tietoa tulee liikaa, pystynkö käyttämään sitä näissä perhekuvioissa ollenkaan. Olen nimittäin ärjynyt entiseen tapaan kotirintamalla eikä siitä tunnu loppua tulevan. Meinaa toivo mennä. Vessassa tulee käytyä jäähyllä entistä useammin. Olenhan ainakin sen oppinut, että osaan mennä pois kun oikein ähky yllättää.
Al-Anonissa on ollut myös mielestäni jotenkin outoja palavereja kun on puhuttu perinteistä, jotka eivät minua kyllä yhtään kiinnosta, sanovat siellä että se on luonnollista näin alkuvaiheessa mutta mietin, onko se ihan ajanhukkaa minun kannaltani.
No, ihme on tapahtunut. Mies on kuulemma lukenut lipaston päälle jättämääni kirjasta Kieltämisen Karuselli ja kommentoi sen verran, että ihan selvää aivopesua.
Eevi

Hei,
Kiitos viestistäsi. Se oli täynnä asiaa. Miehesi kommentti kuulosti hyvältä. Päihderiippuvuutta sairastava alkoholisti reagoi voimakkaasti, kun hän joutuu lukemaan tai tulee lukeneeksi asioita, jotka ovat kipeitä ja tosia. Muutos alkaa motivoivasta kriisistä, jolloin ihminen joutuu kohtaamaan sen tosiasian, että tarvitsisi tehdä muutos. Häpeä ja syyllisyys estävät hakemasta apua. Jos ihminen kuitenkin on kriisissä, hän voi tarttua apuun ja mikäli ei siinä tule syyllistetyksi vaan motivoiduksi, hän pääsee eteenpäin.
Sanoit, että läheiskurssilla osa asioista menee yli hilseen. Olisi hyvä, jos uskaltaisit aina kysyä ryhmässä. Millainen se ryhmä on, uskallatko siinä puhua ja uskallatko kysyä?
Al-Anonissa ryhmätoiminta tulee tutuksi kun siellä käy sinnikkäästi ja sinun kannattaa keskittyä siihen, että oppisit tuntemaan ihmisiä ja saamaan kontaktin heihin. Oletko jutellut jonkun kanssa ryhmän aikaan tai sen jälkeen? Siellä on mahdollista vaihtaa puhelinnumeroita, mutta ei pakollista. Suosittelen sitä sinulle.
Kiva kun olit yhteydessä ja laita tulemaan tuntemuksia.
Terveisin Leevi

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti