Joulun tulo ahdistaa!
Hei Leevi,
Joulu tulee ja ahdistaa ja päässä naksahti pahan kerran! Arvaa mitä tein? Mies ryyppäsi tapansa mukaan viime viikonloppuna ja menin raivoissani kylppäriin pakoon, etten olisi käynyt käsiksi. Siellä otin hänen hammasharjansa ja pesin sillä lavuaarin – ja toden sanoakseni vähän muutakin! Sen jälkeen marssin ulos oikein tyytyväisenä. Raivo oli laantunut – ainakin tällä kertaa. Eikä mies saanut minkäänlaisia vaivoja, vaikka harjasi kiltisti hampaansa seuraavana aamuna. Taitaa olla hyvässä marinadissa!
Ensi viikolla aloitan Avomyllyn. Pelottaa ja innostaa! t. Eevi
Hei!
Alkoholismi on koko perheen sairaus. Sai sinutkin raivoihisi. Loistavaa, että et pantannut sitä vaan raivosit turvallisella tavalla. Raivo on voimaa ja sillä voimalla voi mennä vaikka läheiskurssille. Edistyt loistavasti. Rauhaa joulun aikaan.
Terveisin Leevi

