En olekaan yksin!
Hei Leevi,
Mitä apua olen valmis ottamaan vastaan? Jäin miettimään kysymystäsi pitkäksi aikaa enkä ole siksi jatkanut kirjeenvaihtoammekaan toviin. Olen jotenkin lukossa. Pitäisi päästä ihan irti kaikesta ja saada selvitystä koko elämään. Tässä jokapäiväisessä elämässä ei tunnu olevan aikaa irtiottoon.
Olen kuitenkin päättänyt sitoutua Al-Anonissa käyntiin ja käynyt oman kaupunkini ryhmässä kuukauden ajan. Se helpottaa, vaikka en puhu siellä oikeastaan mitään. Kuunteleminenkin antaa joskus jonkin ahaa-elämyksen: Tuon olen minäkin kokenut. Minä en olekaan yksin repivien ja raastavien ajatusten ja tunteiden kanssa. Ryhmässä käynti kannattelee viikon verran arkielämää, joka ei ole perheessämme miksikään muuttunut. Mies vaan päästelee ilkeitä huomautuksiaan ryhmässä käynnistäni ja lupaa kätkeä auton avaimet, etten pääsen lähtemään. Toistaiseksi asia on jäänyt uhkaukseksi.
t. Eevi
Hienoa että olet käynyt Al-Anonissa. Se tehoaa ja tuntuu puolisoosikin tehoavan koska piikittelee. Se on hyvä merkki.
Ehdotan, että jätät sohvapöydälle vähän materiaalia ikään kuin huolimattomuuttasi näkyville. Miehesi selailee niitä ehkä salaa. Kuitenkin häntä kiinnostaa!
Onko hänellä ollut nyt pahoja putkia vai jatkuvaa lipitystä.Miten lapset ja sinä voitte?
Terveisin Leevi
