Kannustus on tarpeen!
Hei Leevi,
Kiitos kannustuksesta, sitä tarvitaan. Tuntuu siltä kuin syksy olisi jotenkin hankalinta aikaa meidän perheessä. Minua helpotti kovasti kun kirjoitit:
"Et ole syyllinen miehesi juomiseen. Et ole aiheuttanut sitä. Et voi parantaa sitä."
Tästä kaikesta huolimatta en tiedä, miten saisin ajatukseni kulkemaan siihen suuntaan, että voisin jotenkin päästä irti oman pään sisällä tästä syyllisen olosta. Minun on niin helppo toisaalta ymmärtääkin miestäni ja ajatella, että hän on kärsinyt jo ihan tarpeeksi omassa elämässään. Silti kyselen, missä menee ymmärryksen raja, kun arkipäivän elämä on niin hankalaa. En kuitenkaan osaa pitää suutani kiinni, kun keskellä kaikkea arjen pyöritystä ukko tulee taas kotiin töistä pubin kautta ”muutaman kaljan” jälkeen. Ei siinä muista, että ”en voi parantaa tautia”, vaan lataa täydeltä laidalta kaiken mitä mieleen tulee. Mitä neuvoksi? t. Eevi
Hei Eevi!
Tiedän että on helppo sanoa: irrottaudu ja elä omaa elämääsi.
Sitä irrottautumista tulee harjoitella ja se käy parhaiten toisten samankaltaisten kanssa. Siksi olen sanonut, että parasta olisi käydä Al-Anon -ryhmässä. Usein sieltä saa myös jonkun toisen puhelinnumeron, jolle voi soittaa tällaisessa akuutissa tilanteessa. Hän on ikään kuin tukihenkilö tai "kummi". Puhuminen helpottaa ja auttaa saamaan asiat toiseen järjestykseen.
Olemme voimattomia muuttamaan toista ihmistä. Voimme muuttaa vain oman asenteemme toista kohtaan. Ei tarvitse hyljätä vaan asennoitua uudella tavalla.
"Eivät asiat tee meitä murheelliseksi vaan se miten niihin suhtaudumme" sanoi joku joskus. Muutos lähtee meistä itsestämme. Kriisi on ikävä asia. Se on myös mahdollisuus kasvuun. Mitä ajattelet tästä?
Hyvää kasvun aikaa ja voimia, Leevi
