Miten saan mieheni kuuntelemaan?
Hei Leevi!
Minulle sopisi parhaiten, jos voimme olla yhteydessä näin sähköpostitse. Katsotaan miten asia etenee ja toimitaan sen mukaan. Toivon, että tämä sopii sinulle.
Pyysit tarkempaa selostusta tilanteestani. Nämä asiat ovat jotenkin niin hankalia itsellekin eikä näistä oikein tahdo uskaltaa ääneen puhua kenellekään. Vasta viime aikoina olen jotenkin ymmärtänyt, että niitä ei tahdo myöntää omassa ajattelussakaan, mutta silti ne tulevat mieleen ja pyörivät siellä päättymättömänä kehänä ja keskeyttävät milloin minkäkin arkirutiinin.
En oikein tiedä, mistä lähtisin liikkeelle. Arveluttaa tämä kirjoittaminenkin... Olen kuitenkin huomannut, että ihan konkreettinen arkielämä ja viikon rytmikin tuottavat minulle vaikeuksia. Erityisen hankalia ovat viikonloput ja muu vapaa-aika. Kun sunnuntai-ilta koittaa, olen onnellinen, että työviikko taas alkaa, vaikkakin olen maanantaiaamuna kaikkea muuta kuin pirteä. Lepääminen viikonloppuna on utopiaa tässä hässäkässä, mikä meidän perheessä vallitsee viikonloppuisin.
Vastauksena kysymyksiisi: Perheessämme ei kukaan sairasta ja työhöni olen tyytyväinen ja se on sentään yksi lohtu tässä pyörityksessä. Totta on kuitenkin, että kumppanin käytös on alkanut harmittaa varsinkin vapaa-aikana, jonka minun mielestäni pitäisi olla yhteistä perheen aikaa eikä sellaista, että kaikki kulkevat omissa ympyröissään ja omien kavereidensa kanssa. Jos mies ei ole työkavereidensa kanssa kaljalla töiden jälkeen, hän istuu kotona tv:n ääressä kaljapullo kainalossa. Jos haluaisin tehdä jotakin yhteistä, ei intoa löydy – puhumattakaan siitä, että tekisi kotitöitä. Ja jos joskus harvoin rupean vaatimaan ja korottamaan ääntäni, syntyy heti ilmiriita. Lapset siinä katselee silmät selällään, että joko taas lähtee juttu lentoon. Siis nyt alkaa raivostuttaa niin rankasti, että lopetan.
Revi tästä, jos osaat, mies kun olet! t. Eevi
Hei!
Olisiko hyvä pysäyttää se mies ja jutella vakavasti. Mieluiten niin että joku kolmas on paikalla.
Ensin kuitenkin suosittelen hänen pysäyttämistään juttelemalla vaikkapa jonakin aamuna kun hän on selvin päin. Siinä voisit puhua – ei syyttäen – vaan mieluiten niin että kerrot minä-muotoisesti esim. että: ”Minä rakastan sinua ja haluan olla kanssasi, mutta minua harmitta kun olet poissaoleva, vaikka tarvitsen sinua. Sinä taidat tykätä kaljasta enemmän kuin minusta. Miten voisimme muuttaa elämäämme niin että meillä olisi jotakin yhteistä?” Kokeile jotenkin tähän suuntaan ensin ja katsotaan sitten. Älä säikähdä, jos hän suuttuu. Suuttuminen osoittaa, että olet osunut arkaan paikkaan.
Terveisin Leevi
